Lapsen oikeuksien päivä

20.11.2020 nostaa ensimmäistä kertaa liput Suomalaisten salkoihin juhliakseen lapsia. Marraskuinen ilma kaipaakin lasten mukanaan tuomaa valoa ja toivoa tulevasta. Lapsuus on juhlimisen arvoinen asia.

Mutta miksi päivää oikeastaan vietetään? YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin New Yorkissa 20.11.1989. Päivä on vakiintunut lapsen oikeuksien päiväksi, jota muistetaan eri tavoin ympäri maailmaa. Suomessa lapsen oikeuksien päivä on ollut kalenterissa aina vuodesta 2002 alkaen. 

Lapsi ja lapsuus on arvokas ja varjeltava asia. Aikuiselle lapsien kanssa toimiminen on läpinäkyvyydessään jopa raastavaa. Lapsen suusta kun kuullaan totuus. Lapsi ihmettelee ääneen, eikä juurikaan sensuroi, mitä suustaan päästää. Siinä on aikuisella usein punaa poskissa ja toiveita siitä, että maankuori pehmenisi juuri tietyllä hetkellä jalkojen alta. Ja silti jotain niin kaunista on noissa suorissa ja konstailemattomissa kommenteissa. Niissä on viaton totuus maailmasta. Totuus siitä, miten tätä maailmaa pitäisi oikeastaan katsella. Ihmetellä juuri niin pieniä asioita, jotka mahtuvat istumaan sormenpäässä tai heijastuvat lätäkön pinnasta.

Kolmivuotias opettaa
minulle kasvien nimiä.
Maailmassa on vielä toivoa, ajattelen.
-Risto Rasa

Oikein hyvää lapsen oikeuksien päivää!